AMNESIA THE DARK DESCENT
Ensimmäiset erot Penumbra-sarjaan oli selvästi smoothimmat kontrollit ja grafiikan korkeampi taso. Peli on korkeimmilla asetuksilla todella kaunis. Trailerista ei paljoa käynyt selväksi mutta seuraavasta pientä esittelyä ja arvostelua.
1800-luku, vanha linna, muistinmenetys, omaperäinen fysiikanmallinnus. Siinä Amnesia The Dark Descentin lähtökohdat ja jo ensimmäisillä askelilla tajusin että Penumbrasta ollaan menty runsaasti ylöspäin. Grafiikka on mukavan sulavaa ja liikkuminen paljon pehmeämmän oloista. Fysiikka on Penumbrasta tuttu: Vasemmalla hiirennapilla otetaan tavara ja rullalla zoomataan oikealla heitetään. Pelin alku on vähän pitkäveteinen mutta alkaa nopeasti muuttumaan pelottavaksi. Nähtyäni ensimmäisen vihollisen, olin nurkassa varmaan 10 minuuttia ennenkuin uskalsin liikkua.
Tästä kuvakaappauksesta näkee Amnesian graafisen eron Penumbraan
Viholliset pelissä ovat karmivia ja nopeita. Ainoa järkevä tapa on juosta tai piiloutua. Voi niitä tietysti esineillä heitellä ja hidastaa niitä mutta sitten ne käyvät vaan aggressiivisemmiksi ja nopeammiksi. Pelin edetessä sieltä täältä löytyy kirjeitä ja päiväkirjatekstejä ja päähenkilön eli Danielin muisti alkaa vetreytyä ja hän alkaa muistaa asioita. Peli luo tunnelmaa erinomaisilla valo/varjo-efekteillä ja musiikilla, jonka säveltäjänä on jo Penumbran musiikin säveltäjänä tutuksi tullut suomalainen Mikko Tarmia.
Tässä kuvakaappauksessa yksi Amnesian lukuisista puzzleista ja ehkäpä helpoimmasta päästä
Peli on pidempi ja tarina syvällisempi kuin Penumbrassa mutta silti pidin enemmän Penumbran tarinasta ja tarinankerronnasta. Amnesia luo todella yksinkertaisilla jipoilla pelaajalle todella ahdistavan tunteen. Yksinjäämisen pelko, eksymisen pelko.. Fobioiden lista olisi pitkä tälle pelille. En usko että kukaan voisi pelata tätä peliä pelkäämättä hetkeäkään, tottakai minullakin loppua kohden mielenkiinto laimeni koska viholliset eivät enää pelottaneet. Peli on loistava kun pelaa yksin omassa huoneessa, hiljainen asunto ja kuulokkeet päässä. Ja äänenvoimakkuus kovalla.
Kuvakaappaus ensimmäisestä Amnesia The Dark Descentin vihollisesta
Petyin Amnesian viimeiseen kolmeenkymmeneen minuuttiin mitä pelasin. Tarina alkoi mennä sekavaksi siinä vaiheessa. Viimeisessä huoneessa odotti Alexander jossain sinisessä salamameressä. Näky suorastaan nauratti ja teki mieli kysyä ääneen että Mitä helvettiä Friction Games? No sentään lopetuksen voi tehdä kolmella eri tavalla ja peli päättyy valinnan mukaisesti. Valitettavasti peli ei minua säväyttänyt tarinallaan ja se on mielestäni yksi tärkeimmistä arvosteluasteikoista, peli ei voi olla hyvä ilman hyvää tarinaa. Varsinkin kun puhutaan selvitymiskauhupelistä.
Pelottavuus: 95/100
Omaperäisyys: 75/100
Grafiikka: 95/100
Pelattavuus: 90/100
Kokonaisarvosana: 80/100
EKSTRANA TÄSSÄ ARVOSTELUSSA: PENUMBRA REQUIEM
Requiem jatkuu suoraan siitä mihin Black Plague jäi. Huoneessa tapahtuu jotain ja päähenkilö (Philip?) herää jossain oudossa tehdasmaisessa tilassa. Requiem keskittyy fysiikkamoottorilla leikkimiseen ja ongelmanratkontaan. Muutamia flashbackeja nähdään Overturesta sekä Black Plaguesta.
Kuvakaappaus Requiemista, tässä Black Plaguessa nähty tiedemiehen ruumis
Requiemista on karsittu kaikki kauhu pois ja vihollisia ei nähdä, pelin ainoa kantava voima on mukavat muistot edellisistä Penumbroista ja artifaktien keräily.
Pelin ulkoasu ei sarjan edellisistä osista eroa millään tavalla, ja mielestäni sarjan olisi voinut jättää kahden pelin mittaiseksi. Turha venyttää väkisin sarjaa joka olisi ollut parempi ilman kolmatta osaa.
Pelottavuus: 0/100
Omaperäisyys: 25/100
Grafiikka: 90/100
Pelattavuus: 90/100
Kokonaisarvosana: 35/100
Tähän kuvaan on hyvä päättää oma matkani Philipin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti